Vapepa avusti viranomaisia Jyväskylän Palokan senioritalon tulipalon pelastustoimissa

Suuronnettomuus aiheutti viranomaisten ja vapaaehtoisten yhteisen pelastusoperaation Jyväskylässä

Jyväskylän Palokan kaupunginosassa syttyi perjantai-iltana 10.7.2020 tuhoisa tulipalo senioritaloissa. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) sai Sisä-Suomen poliisilta avunpyynnön klo 21.51. Vapepan valmiuspäivystäjä vastasi välittömästi avunpyyntöön ja hälytti vapepalaisia avuksi. Vapepalaisia hälytettiin OHTOn kautta useaan otteeseen, siten että vapepalaisia oli onnettomuuspaikalla yhteensä 45. Tämä määrä koettiin hyväksi, mutta valmius laajentaa hälytystä oli koko ajan olemassa.

Seuraavat Vapepa Keski-Suomen hälytysryhmät olivat mukana auttamassa viranomaisia

Vapepan tehtäviä suuronnettomuudessa olivat mm.

  • Evakuoinnissa avustaminen
  • Evakuointikeskuksen perustaminen
  • Muonitus
  • Henkinen tuki
  • Ensiapu
  • Kuljetusapu
  • Hätämajoituksessa viranomaisen avustaminen
  • Neuvonta

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun yksi suurimmista jäsenjärjestöistä, Suomen Punainen Risti, jatkaa avustustoimintaa edelleen tapahtuman jälkeen. SPR Jyväskylän osasto järjestää apua tulipalossa kotinsa ja omaisuutensa menettäneille kotimaanavun toimin, lue lisää tästä.

Kiitos kaikille hälytykseen vastanneille vapepalaisille !

Vapepa sai tapahtuman jälkeen paljon ansaittua kiitosta kaikilta mukana olleilta viranomaisilta julkisesti ja jo paikan päällä tapahtuman aikana.

Vapepa teki yhteistyötä mm. seuraavien tahojen kanssa

Suuri kiitos kaikille yhteistyötahoille hyvästä yhteistyötä ja palautteesta!

Tiedusteluihin vastaa Jooel Niittynen
Suomen Punainen Risti
Länsi-Suomen piirin järjestöpäällikkö
040 588 1988
jooel.niittynen (at) punainenristi.fi

Teksti: Heikki Maukonen
Artikkelin otsikkokuva: Marko Tervo, 2020, Suomen Punainen Risti
Artikkelin alempi kuva: Heikki Maukonen, 2020, Vapepa-valmiusryhmä