Vapepan koordinaattori Arsi Veikkolainen jää eläkkeelle – Uutena koordinaattorina aloittaa Minna Laihorinne

Arsi Veikkolainen

Kymmenen vuotisen uran varrelle on osunut monenlaista kriisiä, mutta samaan aikaan Vapepaa on ohjattu varmoin ottein eteenpäin
Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinaattori Arsi Veikkolainen jää eläkkeelle lähes 10-vuotisen uran päätteeksi. Työtä tulee jatkamaan vapepalaisille jo tutuksi tullut Minna Laihorinne.

 

Veikkolainen tuli Punaiselle Ristille vuonna 2015, juuri kun humanitaarinen kriisi oli tasaantumassa. Vaikka kriisin suurin kärki oli taittunut, toi se samalla paljon uusia tehtäviä myös Vapepalle.

Työ Vapaaehtoisen pelastuspalvelun parissa vaatii Veikkolaisen mukaan järjestökentän tuntemusta, yhteistyökykyä ja rakentavaa ja sovittelevaa asennetta. Kun Vapepaan kuuluu yli 50 järjestöä, pitää pyrkiä kohti ratkaisuja, jotka palvelevat mahdollisimman montaa jäsenjärjestöä.

Mutta millaista Vapepan koordinaattorin työ on?

– Työ on sitä, että huolehtii yhteisestä hallinnosta ja suunnittelusta, jotta yhteinen tekeminen toimii hyvin. Lisäksi vastataan menetelmistä, järjestelmistä, linjauksista ja että kaikki nämä pysyvät ajan tasalla ja vastaavat aikaansa. Kootaan verkostoa yhteen ja varmistetaan, että asiat menevät eteenpäin, Veikkolainen kertoo.

Uransa varrelta Veikkolaiselle on jäänyt mieleen muun muassa se, miten Vapepa on onnistunut vakiinnuttamaan rooliaan avustus- ja vapaaehtoistoiminnan kentällä ja miten Vapepa on tullut tunnetuksi myös muista kuin etsintätehtävistä.

– Toki mieleen on jäänyt myös käynti linnanjuhlissa vuonna 2016, Veikkolainen naurahtaa.

Onnistumisia on tullut myös koulutusten parissa.

– En alussa kokenut koulutuksia ihan omaksi jutukseni, mutta kun niissä aloin käymään ja sain seurata, kuinka asioita harjoitellaan ja hoidetaan, niin on hienoa nähdä miten homma toimii, Veikkolainen sanoo.

Kun miettii, millainen Vapepa olisi kymmenen vuoden päästä, Arsi toivoo, että järjestöverkoston tekeminen pysyisi samalla hyvällä tolalla ja että toiminta vakiintuisi vielä enemmän.

– Vapepa on hieno sosiaalinen innovaatio. Se tarjoaa auttamishaluisille ihmisille kanavan auttaa.
Nyky-yhteiskunnan yksilökeskeisyys ja tehokkuusajattelu voi olla haasteita tulevaisuuden Vapepalle, mutta ne kyllä onnistutaan taklaamaan. Lisäksi entistä harvempi on valmis sitoutumaan pitkäaikaiseen toimintaan.

– Ihmisten vapaa-ajasta kilpaillaan entistä enemmän. Mutta Vapepassa heille voidaan tarjota mielekästä tekemistä. Lisäksi toivon, että Vapepa tulisi isommaksi osaksi jäsenjärjestöjen toimintaa, jotta järjestöjen vapaaehtoiset löytävät Vapepan paremmin.

Raskaan työn vastapainoksi Veikkolainen rentoutuu mieluiten luonnon, urheilun ja perheen parissa.

– Ruuanlaitto on myös asia, jonka parissa rentoudun. Erityisesti valmistamani tonnikalalasgnen perään kysellään paljon, Veikkolainen hymähtää.

Työtä jatkaa Minna Laihorinne

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinaattori Minna Laihorinne.

Minna Laihorinne on Vapepan uusi koordinaattori.

Laihorinne haluaa Vapepaan lisää avoimuutta ja yhdessä tekemistä.

– Yhdessä olemme enemmän, muodostui sloganiksi Vapepan juhlaseminaarin yhteydessä ja haluaisin, että Vapepaa saisi kehitettyä paremmaksi tämä slogan mielessä, Laihorinne kertoo tavoitteistaan.

Jotta tähän tavoitteeseen päästään, pitää järjestöverkostoa koordinoida ja motivoida yhteiseen suuntaan.

– Ei voida pelkästään täältä ylhäältä käsin antaa ohjeita, että tee näin tai noin. Koordinaation pitää sanoittaa ja löytää yhdessä jäsenjärjestöille asioita, joista he hyötyvät ja joiden eteen halutaan yhdessä työskennellä, Laihorinne sanoo.

Laihorinne on koko uransa työskennellyt järjestöissä, muun muassa Ensi- ja turvakodissa, AY-liikkeessä ja Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirissä ja keskustoimistolla. Vapepan parissa hän on ollut koulutussuunnittelija ja ensihuollon asiantuntija. Koulutukseltaan hän on yhteisöpedagogi.

Laihorinne vastasi pitkälti juhlavuoden Seinäjoen juhlaseminaarista, joka onkin ollut hänen yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista Vapepan parissa tähän mennessä.

– Oli tosi hienoa, miten koronan jälkeen päästiin tapaamaan isolla porukalla. Tällaisia tapahtumia tarvitaan lisää jatkossa. Se luo hyvää yhteishenkeä, Laihorinne sanoo.

Merkitystä entiseen ja tulevaan työhön antaa Laihorinteelle vapaaehtoiset ja heidän kanssaan työskentely.

– Vapaaehtoiset ovat se syy, minkä takia jaksaa aamulla lähteä töihin, Laihorinne tiivistää.

Uudessa tehtävässään Laihorinne haluaa tuoda koordinaation työtä läpinäkyvämmäksi ja lähemmäksi vapaaehtoisia. Tällä hetkellä hän kokee, että työ koordinaatiossa jää usein näkymättömiin ja on usein vapaaehtoisten näkökulmasta hidasta. Lisäämällä vuorovaikutusta, viestintää ja läpinäkyvyyttä voimme nopeammin vastata erilaisiin tarpeisiin.

– Haluan olla myös kentällä ja päästä vuoropuheluun vapaaehtoisten kanssa. Pitää myös etsiä mahdollisuuksia siihen, miten saataisiin esimerkiksi avoimia viestintäkanavia, missä voisi keskustella ajankohtaisista asioista, Ylipäätään tarvitsemme lisää avoimuutta, Laihorinne kertoo.

Millaisen koordinaattorin Vapepa saa Minna Laihorinteestä?

– Ehkä minä olen hieman kuin Vapepan ”äitee”. Rakastan lastani, hyväksyn sen sellaisena kuin se on, annan eväitä mennä eteenpäin. Puolustan, kehun ja kannustan ja olen tarvittaessa tomera ja laitan rajoja, Laihorinne naurahtaa.