Vapepan 60-vuotisjuhlavuosi. Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Toimija esittäytyy. Syyskuu.


Miikka Mustonen ja Kuusamon johtokeskusvaunu.

Jäsenjärjestö:  Ei jäsenjärjestöä
Nimi:           Miikka Mustonen
Paikkakunta:    Kuusamo

Autoliikkeen ovelta toimijaksi

Noin 5-6 vuotta sitten satuin vahingossa tapaamaan tutun autoliikkeen ovella. Aikaisemmin Kuusamossa oli ollut kalastaja kadoksissa räntäsateessa. Tämä tuttuni oli ollut mukana etsimässä kadonnutta omalla veneellään. Kadonnut oli löytynyt. Kysyin tältä tutultani, että mitenkä pääsisin mukaan toimintaan koska itselläni oli käytössä uisteluvene. Voisi sanoa, että tuosta tapaamisesta lähtien olen ollut mukana Vapepan toiminnassa. Seuraavan vuoden syksyllä kävin Kuusamossa pintaetsintä koulutuksen. Otin pari kaveriani mukaan tuohon koulutukseen. Koulutuksessa oli esimerkiksi meripelastusseuran kouluttaja kertomassa pintapelastukseen liittyvistä asioista. Päivän kestävän koulutuksen aikana suoraan sanoen hurahdin toimintaan. Kävin myös alkuvaiheessa etsinnän peruskurssin. Toimintaan mukaan tuloa helpotti se, että Vapepan Kuusamon paikallistoimikunnan toimijoilla oli hyvä ilmapiiri ja mukavaa porukkaa.

 

Kalustokeskeistä toimintaa ja kehittämistä

Olen ollut heti toimintaan liittymisen jälkeen erittäin vahvasti mukana toimintaan liittyvän kaluston kehittämisessä ja ylläpitämisessä. Alusta lähtien olen ollut mukana alueemme vene-hälytysryhmän toiminnassa. Vastuullani on käytännössä Vapepan Kuusamon paikallistoimikunnan kalusto ja sen kehittäminen ja ylläpitäminen. Olin vahvasti mukana, kun Kuusamon alueelle suunniteltiin Vapepan johtokeskusvaunua. Lisäksi olen ollut paikallistoimikuntamme alueelle perustetun drone-ryhmän alulle panijan roolissa. 24.9.2024 kyseinen drone-ryhmä on lisätty Ohtoon (Vapepan valtakunnallinen hälytysjärjestelmä). Vapepan toiminnan esittelyä erilaisissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa on ollut minulle mieluisaa. Olen toiminut paikallistoimikunnan varapuheenjohtajana tämän vuoden alusta lähtien.

 

Mieleenpainuvimmat muistot

Kuusamossa oli kadonnen etsintä viime syksynä. Hälytys tehtävälle tuli perjantai iltana myöhään. Lauantaina aamuyöstä aloitimme toiminnan. Etsintä keskitettiin alueelle missä operaattorin tukiasema osoitti, että kadonneen puhelin oli. Etsintää suoritettiin koko lauantai päivä. Sunnuntaina aamulla saimme tiedon, että maston tekniikassa oli ollut ongelmia eikä puhelin todellisuudessa ollut siellä missä etsimme. Aloitimme sunnuntaina uuden tiedon perusteella. Operaatiota johtanut poliisiviranomainen laittoi minut johtamaan vapaaehtoisia tehtävän alkaessa. Laitoimme homman käyntiin. Päivän etsinnän jälkeen kadonnut löytyi iltasella. Tästä tapauksesta opiksi jäi se, ettei tekniikkaan saa luottaa sokeasti.

Pari kolme kesää sitten oli kadonneen etsintä Kuusamon alueella. Saimme paikalle koko kaluston ja vapaaehtoiset hälytyksen tultua. Sattui niin että etsintää johtava poliisiviranomainen oli ollut edellisen kerran johtamassa etsintää todella kauan aikaa sitten. Etsinnässä oli mukana useita viranomaisia ja jopa 60-70 vapaaehtoista. Etsintä kesti useamman vuorokauden ja keli oli välillä todella huono. Vapepa järjesti muonituksen etsintään sekä johtopaikaksi johtokeskusvaunun. Lopputulos oli, että etsittävä löytyi. Palautetilaisuudessa etsintää johtava poliisiviranomainen sanoi itse, että pahoitteli omia etukäteisajatuksiaan Vapepan toiminnasta. Hän kertoi, että hänen oma käsityksensä Vapepan toiminnasta kääntyi päälaelleen, positiivisessa mielessä. Toimintamme on siis kehittynyt vuosien saatossa.

 

Mikä pitänyt mukana

Ihmiset, jotka ovat mukana Vapepan toiminnassa sekä mukaan kuulumisen tunne on minulle erittäin tärkeää. Toki taustalla vahvin ja tärkein asia on auttamisen halu. Omalla kohdallani kaikki kokemukset toiminnasta ovat vahvistaneet haluani pysyä mukana toiminnassa. Pidän myös siitä, että miten hienosti eri toimijat: henkinen tuki, ensiapu, etsijät, koirapartiot, pintaetsijät toimivat yhdessä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Omalta osaltani olen myös tyytyväinen yhteistyöhön sekä kommunikointiin oman alueeni toimijoiden ja yhteistyökumppanien sekä viranomaisten kanssa. Myös aluettamme koordinoivaan tahoon sekä valtakunnalliseen tahoon olen ollut tyytyväinen.