Verkosto, joka pelastaa ihmishenkiä

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on yli 50 järjestön tai muun yhteistyötahon verkosto, jonka hälytysryhmät tukevat viranomaisia onnettomuuksissa ja muissa kriisitilanteissa. Useimmiten Vapepa hälytetään kadonneen ihmisen etsintään, mutta vapaaehtoisia tarvitaan myös esimerkiksi antamaan henkistä tukea, ohjaamaan liikennettä ja auttamaan evakuoinneissa. Auttajamme toimivat maalla, vesialueilla ja ilmassa. Vapepa-verkoston toiminta on:

  • Vapaaehtoista
  • Viranomaista tukevaa
  • Pyyteetöntä
  • Organisoitua
  • Koulutettua kansalaistoimintaa

Vapepa-järjestöt toimivat yhdessä, jotta jokaisen järjestön osaaminen pystytään hälytystilanteessa hyödyntämään hädässä olevan ihmisen auttamiseksi. Hälytystilanteessa vapepalaiset johtavat omaa toimintaansa.

Kaikille avoin järjestöjen yhteenliittymä

Vapepan toimintaan voi tulla mukaan jokainen, joka haluaa auttaa muita käytännönläheisellä tavalla. Vapepan jäsenjärjestöt järjestävät koulutuksen kaikille vapaaehtoisille. Järjestöt myös varustavat omat vapaaehtoisensa. Vuonna 1964 perustetussa Vapepassa toimii ympäri Suomen yhteensä yli 13 000 vapaaehtoista yli 1000 hälytysryhmässä maalla.

Suomen Punainen Risti toimii Vapepan yhteysjärjestönä ja koordinoi Vapepan toimintaa yleisen pelastuspalvelutoiminnan osalta. Suomen Meripelastusseura koordinoi vapaaehtoista meripelastustoimintaa ja Suomen Lentopelastusseura vapaaehtoista lentopelastustoimintaa.

 

 

 

Valmiusjärjestöt










Suomen Tiepalvelumiesliitto



Toimintaa tukevat järjestöt