Uutiset

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on hälytetty apuun tavallista useammin korona-aikana

Vapaaehtoista pelastuspalvelua (Vapepa) hälytettiin viime vuonna viranomaisten avuksi 544 kertaa, mikä on kymmeniä hälytyskertoja enemmän kuin edellisvuosina. Varsinkin kadonneita etsittiin tavallista useammin. Yksi syy etsintöjen suureen määrään on, että koronaepidemian aikana ihmiset ovat liikkuneet aiempaa enemmän luonnossa ja siksi myös kadoksiin on joutunut yhä useampi. Myös muita auttamistilanteista oli… Lue lisää


Vapepan toimintatilastoa vuodelta 2018

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintatilastot 2018 (toiminta maalla) TOIMINTA Toiminta maalla (Suomen Punaisen Ristin koordinoima yleinen pelastuspalvelu) Vuonna 2018 osallistui 362 toteutuneeseen operaatioon maalla 3 650 vapaaehtoista, kerryttäen yli 22 000 vapaaehtoistuntia. Alueellisen ja paikallisen peruskoulutuksen lisäksi… Lue lisää