Uutiset

Viime viikkojen sähkökatkot Itä-Suomessa

Kuluneen viikon aikana (9.1-17.1.2015) Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa kärsittiin laajoista ja tuhansia asiakkaita koskettaneista, tykkylumen kertymisestä aiheutuneista, sähkökatkoista. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu valmistautui molemmissa maakunnissa avustamaan alueiden kuntia. Viime viikonlopun (15-17.1) aikana Pohjois-Karjalassa oli toimintavalmiuteen sitoutuneena noin 70 henkilöä. Savo-Karjalan alueella Vapaaehtoisen pelastuspalvelun käyttöön on otettu valmiuden kohottamisen toimintamallit, joilla pyritään ennakollisesti reagoimaan… Lue lisää


Vuoden pelastajan tunnustus satakuntalaiselle vapaaehtoisryhmälle

Punaisen Ristin Pohjois-Satakunnan ensihuoltoryhmä palkittiin lauantaina 13.12.2014 vuoden vapaaehtoisen pelastajan tunnustuksella. Ryhmän koulutetut vapaaehtoiset ovat kuluneen vuoden aikana auttaneet ihmisiä muun muassa Jämijärven lento-onnettomuudessa ja Lavian rivitalopalossa. Pohjois-Satakunnan vapaaehtoinen ensihuoltoryhmä toimii viranomaisten pyynnöstä onnettomuuden tai muun kriisin kohdanneiden ihmisten tukena. Ryhmä auttaa esimerkiksi tulipalossa kotinsa menettäneitä ihmisiä järjestämällä heille henkistä… Lue lisää