Anita Salojärvelle Vapepan Ansioristi — lähes kolme vuosikymmentä etsintöjen keskiössä
Tapaamme Maanpuolustusnaisten liittoon kuuluvan Anita Salojärven kanssa joulun välipäivinä hänen kotonaan. Anita on juuri vastaanottanut Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Ansioristin – tunnustuksen, joka on myönnetty hänelle erittäin pitkään jatkuneesta, poikkeuksellisen huomattavasta ja ansiokkaasta toiminnasta ja teoista Vapepan tai sen päämäärien hyväksi. Anitan tarina toiminnasta Maanpuolustusnaisena Vapepassa kiinnostaa kovasti, sillä olenhan itsekin vapepalainen.
Siinä kahvittelun lomassa minulle lopullisesti kirkastuu, kuinka iso osa Vapepa on ollut Anitan elämää. Tai kuten hän toteaa:
”Elämäntapa ja kutsumus, joka on vaatinut paljon aikaa, mutta antanut vielä enemmän.”
Sopisi sinulle
Mutta mistä kaikki sai alkunsa, miten tulit lähteneeksi mukaan Vapepaan?
”Etsin 90-luvun puolivälissä sopivaa koulutusta tuoreeseen rooliini väestönsuojavastaavana taloyhtiöni hallituksessa. Samoihin aikoihin, jalkahoitolani asiakas, silloinen Espoon Maanpuolustusnaisten puheenjohtaja Anneli Järvinen, laittoi minulle postia Maanpuolustusnaisista. Tämä mainos herätti kiinnostukseni, sillä siinä mainittu Kansalaisen turvakurssi sisälsi kattavan sisällön myös väestönsuoja-asiaa”, kertoo Anita.
”Menin kurssille ja liityin tottakai sitten Maanpuolustusnaisiin. Pian Anneli alkoi houkutella minua liittymään myös Vapepaan, kun se hänen mukaansa ”sopisi minulle”. En silloin tiennyt Vapaaehtoisesta pelastuspalvelusta mitään, enkä kehdannut edes kysyä, mutta lupauduin mukaan ajatellen, että kyllähän se sitten selviää. Ja selvisihän se”, Anita toteaa naurahtaen.
Viime vuosituhannen lopun aikainen Vapepa oli toisenlainen kuin tänä päivänä. Toimintaa veti muutama vahva henkilö, kuten Uolevi Sandroos, jonka Anita nimeää kannustavaksi oppi-isäkseen, ja joka omalla hienolla tavallaan ”määräsi” Anitalle Espoon alueen päähälyttäjän roolin. Hän pyysi Anitan myös mukaan valmiussuunnitelman tekoon, mikä toimi hyvänä sisäänajona toimintaan.
Suuretsintä avaa silmät ja sydämen toiminnalle
Mitä muistoja ja tunteita on jäänyt päällimmäisenä mieleen Vapepa-vuosistasi?
Päähälyttäjänä Anita vastasi ja välitti hakulaitteen ja GSM-puhelimen avulla viranomaisten enimmäkseen etsintään kohdistuvia tukipyyntöjä. Sekä hälytysprosessi että raportointi toimivat manuaalisesti. Käytännössä Anita otti viestin tultua yhteyttä alueen Vapepa-johtoryhmään, minkä jälkeen hän jatkoi soittamalla jokaiselle hälytysryhmän vetäjälle, ja nämä edelleen oman ryhmänsä jäsenille.
Anita muistelee ensimmäistä vastaanottamaansa, myöhäisen aamuyön hälytystä, joka haastoi kertaheitolla tuoreen päähälyttäjän:
”Poliisi antoi tehtävän ja yritin ottaa yhteyttä Vapepa-johtoon, mutta epäonnekkaasti vasta viides puhelu tuotti tulosta ja saimme operaation käyntiin”, kuvaa hän dramaattista hälytyksen alkua.
Kolme partiopoikaa oli kadonnut Espoon Nuuksion luonnonsuojelualueella yösuunnistuksella. Olosuhteet olivat huonot, ulkona oli yli 20 astetta pakkasta ja myrskytuuli. Kyseessä oli suuretsintä, josta radiossakin kerrottiin tunnin välein.
“Ja minä, saatuani oman roolini tehtyä, kuljin radiota kuunnellen ympyrää kotonani, sillä poikia ei ollut löytynyt puoleenpäivään mennessä. Ajattelin jo, että ovatko he enää edes hengissä ”, jatkaa Anita.
Etsintä sai kuitenkin onnellisen lopun poikien löytyessä suhteellisen hyväkuntoisina. He olivat partiolaisina osanneet rakentaa itselleen jonkinlaisen laavun yöksi ja odotelleet sen suojissa vielä aamulla hyvän hetken kelin lämpenemistä.
”Tähän 30.1.1998 etsintään osallistui yhteensä 104 Vapepan etsijää ja 10 koiraa Espoon ja naapurikuntien alueilta, useita poliisipartioita, kaksi helikopteria ja kolme moottorikelkkaa”, Anita lukee säilyttämistään ajan muistiinpanoistaan.
Hän toteaa tehtävään liittyneiden alkuhaasteiden johtaneen Vapepassa hälytyskäytäntöjen kehitykseen. Myös Anita sisuuntui ottamaan paremmin oman roolinsa haltuun, sillä esimerkiksi uuden GSM-puhelimen käyttö tuoreeltaan ei ollut sujunut ilman epävarmuutta.
Anita kuvaakin tämän suuretsinnän kaikkine tunteineen herättäneen lopullisesti hänen ymmärryksensä ja sitoutuneisuutensa Vapepa-toimintaa kohtaan.
Tarkastelemme yhdessä jo osin kellastuneita, käsintehtyjä papereita, joihin Anita kirjasi itselleen muistiin pääkohtia etsintöjen tapahtumista.
”Mieleenjääneitä operaatioita on toki monia. Eniten minua kosketti, jos kadonnut oli lapsi. Muistan hyvin myös usein pitkäänkin kestäneet vanhusten etsinnät, joissa oletus oli jo, että etsitään vainajaa”, mainitsee Anita.
Samalla hän kuitenkin toteaa, että onneksi etsinnät ovat päättyneet useimmiten onnellisesti, ja on saatu tuntea yhteistä iloa ja ylpeyttä esimerkiksi Vapepan koirapartion löytäessä kadonneen.
Puhelin ”sulhasena” lähes kolme vuosikymmentä
Miten kuvaisit päähälyttäjän tehtävääsi, mitä se sinulta käytännössä vaati?
”Siinä oli juuri se, että täytyi olla aina valmiudessa. Oli yö tai päivä, pyhä tai arki. Vastuuni takia otin sen riskin, että jouduin joskus keskeyttämään asiakastyön hälytyksen tullessa. Minulla olikin jalkahoitolani seinällä plakaatti, jossa tämä kerrottiin asiakkaille”, Anita kiteyttää yrittäjyytensä sovittamista hälytysrooliin.
”Täytyy sanoa, että todella hienosti asiakkaat tähän suhtautuivat. En toki voinut ottaa rahaa keskeytyneistä hoidoista, ja pyrin esimerkiksi huonosti liikkuville, vanhoille ihmisille tekemään jälkikäteen kotikäyntejä. No eräskin asiakas totesi, että jos sinä teet tällaista työtä, minulla on sen verran rahaa, että voin maksaa keskeytyneenkin hoidon. Asiakkaat ovat lämpimästi mukanaeläneet etsintätilanteita, aina rukoilua myöten”, kuvaa Anita arkeaan, ja toteaa tunteiden nousevan pintaan muistellessa kaikkea tätä.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
”Se puhelin, jonka tuttavat nimesivätkin sulhasekseni, kulki mukanani, olin sitten saunassa tai teatterissa”, Anita jatkaa päähälyttäjän velvollisuuksistaan.
Koska päivystykseen sitoutuminen oli näin intensiivistä, pyrittiin Espoon Vapepassa pitämään aina kolme henkilöä päähälyttäjäringissä mukana. Järjestely merkitsi Anitalle neljän kuukauden päivystysjaksoa kerrallaan vuodessa. Aina tavoite ei onnistunut, meni yksikin vuosikymmen hoitaessa tehtävää vain kahden henkilön voimin.
Tämä suuri panostus päähälyttäjiltä onkin saanut vuosien varrella huomionosoitusta tutuksi tulleiden viranomaisten ja järjestöjen taholta.
Teknologian kehittyessä 2010-luvulla, tuli Vapepan avuksi automatisoidumpia hälytysjärjestelmiä. Ensimmäinen järjestelmä osoittautui tosin hieman epävarmaksi, ja usein päädyttiinkin edelleen puhelinyhteyksiin viranomaisten kanssa. Vasta OHTO-järjestelmän myötä vuoden 2015 aikana päähälyttäjän rooli vaihtui takahälyttäjäksi, ja käytännössä hälytyksiä ei enää Anitalle tullut hoidettavaksi.
Anita siirtyi Vapepa-toiminnasta virallisesti ”eläkkeelle” kuitenkin vasta 2022 jättäessään Espoon Maanpuolustusnaisten hälytysryhmän ylläpitäjän roolin seuraajilleen.
”Olen kauhean iloinen, että Espoon Maanpuolustusnaiset ovat innostuneet Vapepasta ja tärkeä toiminta saa jatkoa osaltamme alueella. Kehotankin kaikkia järjestössämme pohtimaan mukaanlähtöä. Vapepan onnistuminen perustuu järjestöjen yhteistyöhön, jossa eri osaajat omissa rooleissaan tukevat viranomaisten työtä. Ja tämä toisten auttamistyö todellakin antaa tekijälleen paljon”, viestittää Anita terveisensä ympäri Suomea.
Kuvat ja teksti: Nina Lundahl, Espoon Maanpuolustusnaisten Vapepa-hälytysryhmän ylläpitäjä ja hallituksen jäsen
Maanpuolustusnaisten Liitto ry toimii tiiviissä yhteistyössä liitto-, piiri- ja yhdistystasolla maanpuolustus- ja kriisinhallintaan osallistuvien järjestöjen kanssa. Yksi näistä on Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa).