Turvaa omaan asuinympäristöösi elvytys- ja sydäniskuriosaamisen avulla – webinaari

Etelä-Pohjanmaan Sydänpiirin ja Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin yhteinen Iskua Etelä-Pohjanmaalle -hankkeen viesti on, että kuka tahansa voi olla auttaja hätätilanteessa. Kun mahdollisimman moni osaa ja haluaa auttaa, voimme tuntea olomme turvalliseksi!

1.2.2020 käynnistyi Iskua Etelä-Pohjanmaalle – elvytystaitoja ja sydäniskureita kyliin -hanke. Hankkeen päätavoitteena on eriarvoisuuden vähentyminen Etelä-Pohjanmaalla elvytys- ja sydäniskuriosaamisen ja sydäniskurimäärän kasvun myötä.

Etelä-Pohjanmaalla asuu Suomessa eniten ihmisiä haja-asutusalueilla. Ensihoidon viive saavuttaa potilas on joskus pitkä ja ihmisen mahdollisuudet selviytyä sydänpysähdystilanteessa ovat heikot, jollei elvytystä osata tai uskalleta aloittaa välittömästi. Alueella on noin 100 sairaalan ulkopuolista elvytystä vuodessa ja vain noin 10 selviytyy, usein selviytymättömyyden syy on viivästynyt elvytyksen aloitus. Hankkeen tarkoituksena on lisätä ihmisten osaamista ja rohkeutta auttaa sydänpysähdystilanteessa. Hanke järjestää elvytysvalmennuksia, tiedottaa elvytysosaamisen tärkeydestä ja pyrkii lisäämään sydäniskureiden määrää Etelä-Pohjanmaan alueella. Hanke auttaa pelastamaan ihmisiä!
Hanke on yhteistyöhanke Etelä-Pohjanmaan Sydänpiirin ja Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin kanssa. Hankkeen rahoittaa alueen Ely-keskus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston tuella.

Kutsumme Etelä-Pohjanmaan alueen kyläyhdistykset ja -yhteisöt, Punaisen Ristin osastot ja Sydänpiirin yhdistykset webinaariin.
Webinaarin aikana kuulet, miten voitte lisätä turvallisuutta omalla alueellanne ja miten voitte auttaa sydänpysähdystilanteessa. Kerromme myös hankkeen tuesta sydäniskureiden hankintaan ja ilmaisesta elvytyskoulutuksesta.
Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan ja toivomme, että jaatte kutsua mahdollisimman monelle!

Webinaari 18.5. klo 18-19:15

18.00 Hankkeen esittely
Hankekoordinaattori Minna Laihorinne
Sydäniskurin hankinta kyliin, osastoon ja yhdistyksiin
– hankinnan tuki, hinta
– hankkeen ilmaiset elvytyskoulutukset yhteisöllesi
18.30 Elottoman tunnistaminen ja elvytys
Hankekehittäjä Jesse Keskinen
– sydänterveys ja riskitekijät
– sepelvaltimotauti
– sydäninfarkti
– elottomuus ja elvyttäminen
Keskustelua!

Ilmoittaudu Lyyti-linkillä

https://www.lyyti.in/elvytystaitojasydaniskureitawebinaari
Lisätietoa: Minna Laihorinne, minna.laihorinne@sydan.fi p. 050-540 5577
Webinaari toteutetaan Teams-alustalla. Ennen webinaaria saat sähköpostiisi linkin ja ohjeet, miten pääset liittymään keskusteluun.