Paikallistoimikunnat valmiutta kehittämään

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on 53 järjestön verkosto, jonka hälytysryhmät tukevat viranomaisia onnettomuuksissa ja muissa kriisitilanteissa. Vapepalla on tärkeä rooli alueellisen valmiuden ylläpitämisessä ja kehittämisessä, sillä viranomaisten resurssit eivät aina riitä ja vapaaehtoisten toimijoiden apu häiriötilanteissa on heille äärimmäisen tärkeää.

Vapaaehtoisia saadaan kyllä mukaan toimintaan, mutta se, miten tärkeät voimavarat saadaan koordinoitua niin, että apu tulisi nopeasti ja mahdollisimman tehokkaasti, onkin jo hieman vaikeampi kysymys. Jokaisella järjestöillä ja paikallisyhdistyksellä on tärkeä rooli oman lähiympäristön turvallisuuden rakentajana ja jotta nämä resurssit tulisivat yhteistyötoimijoille tutuiksi, olisi hyvä istua alas asioista keskustelemaan.

Mikä on Sinun vahvuutesi?
Kun viranomainen pyytää Vapepaa avuksi, on sillä usein tietynlaisia tarkkoja vaatimuksia. Jos on kyse kadonneen henkilön etsinnästä, tarvitaan Vapepalta etsijöiden lisäksi muonitusapua, pelastuskoirakoita ja karttamateriaalia. Jos on kyse maastopalon jälkivartioinnista, tarvitaan vahvoja käsipareja ja moottoreita vetämään letkuja metsään. Niitäkin Vapepalta löytyy, sillä hälytysryhmissä on maastossa kulkemaan tottuneita henkilöitä ja mönkijöitä.

Kummatkin edellä mainitut tehtävät ovat sellaisia, mitkä ovat Vapaaehtoiselle Pelastuspalvelulle luonteenomaisia ja entuudestaan tuttuja. Niihin on valmiudessa jo osattu kiinnittää huomiota ja auttamistilanteeseen lähteminen tapahtuu ripeästi ilman sen kummempia epäröintejä.

Mutta miten sitten toimitaan kun edessä onkin jotain ihan muuta?

Osataanko Sinun yhdistyksessäsi jotain sellaista, millä voitaisiin auttaa viranomaista esimerkiksi tilanteessa, jossa kohdehenkilöinä on lapsia tai nuoria? Tai omistaako järjestösi tiloja tai kalustoa, josta olisi apua esimerkiksi evakuointitilanteissa, tulvan tai pitkän sähkökatkon aikana?

Valmiuden suunnittelu syksyllä 2019

Suomen Punainen Risti koordinoi Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun toimintaa koko Suomessa ja SPR Länsi-Suomen Piiri kutsuu nyt eri järjestöjen ja yhdistyksien edustajia ottamaan osaa valmiuden suunnitteluiltoihin. Tarkoituksena on vahvistaa olemassa olevia ja perustaa uusia Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun paikallistoimikuntia ja tehdä yhdessä alueellista toiminnan suunnittelua. Samalla selvitetään millainen rooli ja minkälaisia tehtäviä paikallistoimikunnalla omalla alueellaan on.

Kokoontumisiin ilmoittautuminen on käynnistynyt jo kesällä ja ensimmäisenä pelastuspalvelun väki kokoontuu Viitasaarella 26.8.

Ilmoittaudu: https://www.lyyti.in/Alueellinenvalmius_2019  viimeistään 22.8.2019

Kokoontumiset:

26.8. klo 18-20:30 ABC Viitasaari, Kokkosalmentie 7, 44500 Viitasaari

27.8. klo 18-20:30 Hotelli Keitele, Äänekoski, Hotellinpolku 1, 44200 Suolahti

28.8. klo 18-20:30 SPR Länsi-Suomen piiri, aluetoimisto, Ailakinkatu 5, 40100 Jyväskylä

29.8. klo 18-20:30 SPR Keuruun osaston toimitilat, Keuruuntie 16, 42700 Keuruu

31.8. klo 12-14:30 Kyläkauppa Veljekset Keskinen, Onnentie 7, 63610 Tuuri

1.9. klo 12-14:30 SPR Länsi-Suomen aluetoimisto, Laturitie 2, 60510 Hyllykallio

10.9. klo 18-20:30 Kauhajoen paloasema, Puistotie 30, 61800 Kauhajoki

11.9. klo 18-20:30 Kokkolan poliisiasema, Kaarlelankatu 74, 67100 Kokkola

13.9. klo 17-19:30 Kauhava LSK, lennonjohtorakennus, Loppusuora 22, 62200 Kauhava

Lataa tästä tulostettava pdf-tiedosto