Vapepa-johtajakurssi

Länsi-Suomen piirin vapepalainen, haluatko Vapepa-johtajakurssille?

Valtakunnallinen Vapepa-johtajakurssi järjestetään Heinolan Nynäsissä 1.-3.11.2019. Kurssi alkaa perjantaina puolen päivän aikaan ja päättyy sunnuntaina iltapäivällä. Kurssi järjestetään tänä vuonna ensikertaa kaksikielisenä suomeksi ja ruotsiksi.

Pääsyvaatimukset

Hakijan edellytetään tuntevan hyvin sekä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun että pelastustoimintaan osallistuvien viranomaisten toimintaa. Hakijan tulee olla osallistunut aktiivisesti Vapepan toimintaan Länsi-Suomen piirin alueella (kokemusta tulee olla etsintä-, ensihuolto- ja viestitoiminnasta – sekä hälytystehtävistä).

Hakijalla tulee olla suoritettuna kaikki Vapepan peruskurssit (ensihuolto-, etsintä-, viesti-, ja pelastuspalvelun peruskurssi) tai vastaavat tiedot ja taidot muuten hankittuna.

Harkinnan varaisesti, jos jokin em. kursseista puuttuu, sen voi suorittaa Vapepa-johtajakoulutuksen jälkeen, jonka jälkeen saa viralliset Vapepa-johtajatunnukset ja -oikeudet. Etusija kurssille valittavista on niillä, joilla peruskurssit on suoritettuna.

Kurssin tavoite

Osallistuja pystyy kurssin jälkeen toimimaan avustavana Vapepa-johtajana kokeneemman Vapepa-johtajan seurassa. Hän tuntee Vapepa-johtajan roolin, tehtävät, vastuut ja ohjeet sekä johtamisen ja viranomaisyhteistyön perusteet. Kurssin suorittanut on myös innostunut kehittymään Vapepa-johtajana ja haluaa edelleen kehittää alueensa Vapepaa.

Hakeutuminen kurssille

Täytä jompikumpi oheinen lomake (suomen- tai ruotsinkielinen) ja lähetä se Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piiritoimiston valmiuspäällikölle Aki Valoselle 15.9.2019 mennessä. Kaikille hakijoille ilmoitetaan valinnasta viikolla 39. Valittujen tulee vielä ilmoittautua koulutukseen erikseen lähetettävän linkin kautta.

Lisätietoja koulutuksesta

Hakemukset