Vapepan toimintatilastoa vuodelta 2018

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintatilastot 2018 (toiminta maalla)

TOIMINTA

Toiminta maalla (Suomen Punaisen Ristin koordinoima yleinen pelastuspalvelu)

Vuonna 2018 osallistui 362 toteutuneeseen operaatioon maalla 3 650 vapaaehtoista, kerryttäen yli 22 000 vapaaehtoistuntia.

Alueellisen ja paikallisen peruskoulutuksen lisäksi on valtakunnallisesti koulutettu 41 Vapepa-johtajaa kahdella eri kurssilla. Täydennyskoulutukseen osallistui 15 Vapepa-johtajaa. Valmiuskouluttajien sisältöosalle osallistui 7 koulutettavaa ja täydennykseen 37 kouluttajaa.

Lisäksi keväällä 2019 järjestettiin yhteistyössä Suomen Meripelastusseuran, Vantaan sosiaali- ja kriisipäivystyksen ja Rajavartiolaitoksen kanssa koulutus monialaisista merellisistä massaevakuoinneista. Koulutus on jatkoa Monialaisiin merionnettomuuksiin varautumisen yhteistoimintasuunnitelman (MoMeVa) jalkauttamista.

JÄSENET

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun OHTO -hälytysjärjestelmässä oli vuoden lopussa noin tuhanteen paikalliseen hälytysryhmään kirjautuneena 8 884 henkilöä. Kaikkiaan 1 201 hälytysryhmässä oli jäseniä 11 475. Osa hälytysryhmistä on alueellisia koontiryhmiä ja yksi henkilö voi kuulua useampaan hälytysryhmään.

Naisia on hälytysryhmäläistä 46,3 %. Syntymävuotensa järjestelmään ilmoittaneista laskettuna (n. 1/3 osa) on keski-ikä 49,5 vuotta ja nuorten (18-29 v) osuus on 7,5 %.

Lataa tämä toimintatilasto PDF-tiedostona tästä.