Vapaaehtoisen pelastuspalvelun uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Seppo Kolehmainen

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Seppo Kolehmainen. Hän aloittaa tehtävässään 1.1.2026 kun nykyisen puheenjohtajan Hannu Harrin puheenjohtajuuskausi päättyy.

Kolehmainen toimi poliisiylijohtajana vuoden 2024 syyskuuhun asti, kunnes jäi eläkkeelle. Sitä ennen hän on työskennellyt Poliisihallituksen poliisitoimintayksikön poliisijohtajana, Poliisihallituksen valvonta- ja hälytystoimintayksikön päällikkönä, Poliisiammattikorkeakoulun rehtorina, liikkuvassa poliisissa ja Helsingin poliisilaitoksessa.

– Aloitan puheenjohtajana hyvillä mielin ja innostuneena. Olen myös otettu siitä, että minulle avautui mahdollisuus toimia Vapepan puheenjohtajana. Poliisiylijohtajana huomasin monta kertaa, että Vapepan apu poliisille oli korvaamatonta. Vapepasta puhuttaessa kyse on siis merkittävästä auttamisen voimavarasta, Kolehmainen sanoo.

Keskustoimikunnan puheenjohtajana toimii Vapaaehtoisen pelastuspalvelun yhdysjärjestönä toimivan Suomen Punaisen Ristin kahdeksi vuodeksi kerrallaan nimeämä henkilö (Vapepan toimintaperiaatteet).