Tervetuloa tutustumaan LEKO 330 Seinäjoki hälytysryhmään!

Toimimme lännen alueella. Olemme pieni tiivis ryhmä. Meillä on käytössä kaksi lentokonetta, ylätaso ja alatason kone. Kuulumme Etelä-Pohjanmaan Ilmailukerhoon, joka on Lentopelastusseuran perustajajäsen vuodelta 2006. Olemme olleet kuitenkin mukana toiminnan alkuvaiheista saakka jo MPK-järjestelmässä, kun lentoetsintähommia on kehitelty Suomen Ilmailuliiton alla. Palolentotoiminnassa olemme olleet myös mukana ihan 80-luvulta alkaen. Olemme vuosien saatossa nähneet maailman muutokset ja murrokset.

Teimme vuonna 2023 paljon yhteistyötä viranomaisten kanssa. Yhteistyöllä saimme hyviä harjoituksia yhdessä pelastustoimen kanssa, kuten vesistöetsintää, jossa kohdetta etsimme vedestä sekä samalla opastimme pelastajat kohteeseen. Yhteistyö heidän kanssaan on tuonut paljon positiivista palautetta porukallemme. Tehtäviimme kuuluu myös virka-avun antaminen poliisille. Yhteistyö heidän kanssaan on tuonut paljon positiivista palautetta porukallemme. LEKO 330 -hälytysryhmässä olevilla henkilöillä on myös vahva Vapepa-tausta maastoetsinnän puolelta, joka on ryhmämme suuri vahvuus.

Kiinnostuitko toiminnastamme? Ole yhteydessä Etelä-Pohjanmaan Ilmailukerhoon. Yhteystiedot löytää Lentopelastusseuran nettisivuilta: https://lentopelastus.fi/mukaan-toimintaan/jasenyhdistykset.

Teksti ja kuvat: Suomen Lentopelastusseura (SLPS).