Uutiset

LAPIN VAPEPAN ÖLJYNTORJUNTAHARJOITUS – KIITOS, ETTÄ OLIT MUKANA!

Nythän pitää hieman muistella mennyttä – Kesäkuussa, kun ryhmänjohtajia kurssitettiin öljyntorjunnan haasteelliseen ”maailmaan”, kastuimme niin päältä kuin sisältä. Vaan miten kävikään varsinaisessa öljyntorjuntaharjoituksessa syyskuisena lauantai päivänä – Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, ei tuulen värettäkään. Merivesi oli paennut ja paljastanut hiekkaista rantaa satoja metrejä meidän puhdistettavaksi. Nyt kastuivatkin haalarit sisältä. Lue lisää


HELA25 – Varautumisesta vastetta!

Otsikkokuva: Eija Pippola HELA25 – monialainen harjoitustapahtuma viranomaisten ja vapaaehtoisten yhteistyön vahvistajana Suomen turvallisuusympäristö on jatkuvassa muutoksessa, mikä edellyttää viranomaisilta ja kunnilta valmiutta vastata monenlaisiin uhkiin ja onnettomuuksiin. Varautumisvelvollisuus korostuu entisestään, ja sen onnistuminen on riippuvainen tehokkaasta yhteistyöstä eri toimijoiden välillä, mukaan lukien vapaaehtoiset. HELA25 -harjoitustapahtuma, joka järjestettiin syyskuun 19.-21. välisenä aikana entisen Lentosotakoulun alueella Kauhavalla, toimi konkreettisena esimerkkinä tästä pyrkimyksestä, keskittyen viranomaisten ja kuntien varautumisvelvoitteen tukemiseen sekä vapaaehtoisten roolien selkeyttämiseen suuronnettomuuksien tukitehtävissä. Lue lisää


Kylätalokartoitus – missä teillä kokoonnutaan?

Osallistu kylätalokartoitukseen ja rakenna turvallisempaa arkea kylällesi! Mihin teidän kylällänne kokoonnutaan, jos esimerkiksi sähköt katkeavat pitkäksi aikaa tai vesihuollossa on häiriö? Kylätalokartoituksessa kerätään tietoa kylien yhteisöllisistä tiloista, joita voidaan käyttää häiriötilanteissa kokoontumiseen. Kylätalokartoituksen avulla vahvistatte kylänne varautumista. Samalla varmistatte, että myös viranomaisilla on tarvittavat tiedot toimia tehokkaasti, jos jotain sattuu. Lue lisää


Mikäli läheisesi katoaa!

Suomessa poliisi on vastuussa kadonneiden henkilöiden etsinnästä sisämaassa ja sisävesillä. Merialueilla vastaava viranomainen on rajavartiolaitos. Etsintätoimet käynnistetään välittömästi, mikäli on perusteltu syy epäillä kadonneen henkilön joutuneen hengenvaaraan, onnettomuuteen tai rikoksen uhriksi. Lisätietoja on saatavilla poliisin verkkosivuilta, lue tästä. Lue lisää


Turvallinen Uusimaa 2025 – vapaaehtoiset mukana vahvistamassa alueellista varautumista

Maanpuolustuskoulutus MPK järjestää syyskuussa 2025 jälleen Turvallinen Uusimaa ‑kotiseutuharjoituksen. Tapahtuma kokoaa yhteen vapaaehtoiset järjestötoimijat, kunnat ja viranomaiset harjoittelemaan kriisivalmiutta ja yhteistoimintaa Uudenmaan alueella. Harjoitus kattaa työpajoja ja kursseja, kuten kalliosuojakoulutusta, säteilymittaus- ja hätämajoitusryhmiä sekä kyber- ja kriisinhallintataitoja. Viime vuoden keskiössä olivat öljyntorjuntaharjoitukset yhteistyössä WWF kanssa ja AVAK-tilannehuoneen harjoitukset Kirkkonummella sekä… Lue lisää


Rajat ylittävää yhteistyötä ja käytännön harjoittelua Pellossa

Ilmakuvassa harjoituksen osallistujia ja kalustoa

Pellossa järjestettiin 23.–24.5.2025 poliisijohtoinen harjoitus, joka kokosi yhteen toimijoita sekä Suomesta että Ruotsista. Tapahtuma tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää yhteistoimintaa ja jakaa kokemuksia etsintä- ja pelastustoiminnasta yli maarajojen. Perjantaina Pellon kunnantalolla järjestetyssä seminaarissa kuultiin puheenvuoroja niin Suomen kuin Ruotsin poliisin ja vapaaehtoisten etsintätoiminnasta. Esityksissä käsiteltiin muun muassa Vapepan koiratoimintaa ja lumivyörypelastamista,… Lue lisää


Vapepan koulutus- ja harjoitusviikonloppu käynnissä

Vapepan vuoden suurin koulutus- ja harjoitustapahtuma on parhaillaan käynnissä Tuusulassa 23.–25.5.2025. Viikonlopun aikana kouluttautuu satoja Vapepa-toimijoita eri puolilta Suomea etsintä-, viesti-, ensihuolto- ja johtamistehtäviin. Koulutukset toteutetaan yhteistyössä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK), Vapepan jäsenjärjestöjen ja viranomaisten kanssa. Ensimmäiset koulutukset onnistuneesti käynnissä Perjantaina 23.5. toteutettiin Vapepan johtopaikkatoimijakoulutus, johon… Lue lisää


Punaisen Ristin päivän harjoitus Keuruulla

Alkuperäinen teksti ja otsikkokuva yllä: Juha Levijoki. Tekstin muokkaus Heikki Maukonen. Keuruulla järjestettiin 8.5.2025 Punaisen Ristin päivänä noin kolmen tunnin mittainen harjoitus. Etsintäpartiot suorittivat suunnistusrataa, jossa heidän tuli harjoitella radiopuhelimen käyttöä, kemiallisten vaaramerkkien ja suomalaisten ruokasienten tunnistamista, Punaisen Ristin periaatteiden muistamista sekä peruselvytystä. Lue lisää


Etsinnän peruskurssi ja harjoitus sujui mallikkaasti

Viikonloppuna 26.-27.4.2025 pidettiin Vapepan etsinnän peruskurssi ja harjoitus Orisbergissä (julkaisun kuvat aukeavat isompana kuvaa klikkaamalla) Vapepan etsinnän peruskurssilla opitaan etsintätoimintaan liittyviä perusasioita. Kurssilla käsitellään muun muassa etsijän valmiuksia, hälyttämisen mallia, käytännön toimia maastossa ja maasto-olosuhteisiin liittyviä turvallisuuskysymyksiä. Koulutuksessa käydään läpi myös eri etsintätyyppejä ja -tekniikoita. Lue lisää