HELA22: Ole valmis, varaudu!

Pärjäätkö itse, osaatko auttaa?
Johda ja tule johdetuksi, tietoturvallisesti

HELA22:n tavoitteena on tarjota osallistujille uusia elämyksiä ja toiminnallista yhdessäoloa ja avata vapaaehtoistoiminnan tarjoamia harrastusmahdollisuuksia.

Tavoitteena on kouluttaa vapaaehtoisia ja antaa siten osallistujille rohkeutta, valmiuksia ja osaamista toimia auttajana onnettomuus- ja häiriötilanteissa sekä lisätä ymmärrystä johdetun ja koordinoidun toiminnan merkityksestä. Tavoitteena on myös kouluttaa vapaaehtoisjohtajia sekä vahvistaa monialaisen, vapaaehtoisista rakentuvan johto-organisaation kyvykkyyttä vastata viranomaisyhteistyön vaatimuksiin.

Teemana väestönsuojelu ja evakuointi

HELA22 on LSK Business Parkin alueelle Kauhavalle sijoittuva monialainen, toiminnallinen harjoitustapahtuma, jonka teemana on väestönsuojelu. Harjoitus pohjautuu AVI:n LSS21-harjoitusteemaan (säteilyvaaratilanteen jälkitilanne) ja siitä aiheutuneisiin väestönsiirtoihin ja evakuointeihin.

Harjoitustapahtuma rakentuu erilliskoulutusten ja toiminnallisen rastiradan ympärille, jossa harjoitteet ensin koulutetaan osallistujille ja sen jälkeen osallistujat soveltavat oppimaansa yhteisessä, viranomaisten johtamassa harjoituksessa 18.9.2022
Rastikouluttajina viranomaisia ja asiantuntijoita, mm. kom. Pauli Latvanen Pohjanmaan poliisilaitokselta (autettavan profilointi).
Mukana myös Peto/VSS-koiratoiminnan ja Suomen Kylien kyläradiokonseptin esittelyä

Kyberturvallisuus

  • Miten suojaat digitaaliset tietosi ja laitteesi

Oletko valmiina tukitehtäviin?

  • Evakuointipaikan toiminnot, evakuoitujen tukeminen, lomakkeet, kirjaamiset
  • EEC-yksikön (evakuointiyksikkö) koulutus

Pärjäätkö itse?

  • 72 h, omatoiminen varautuminen, väestönsuojelu
  • Autettavan käyttäytymismallit, profilointi

Kansalaisen auttamistaidot

  • Kansalaisen ensiaputaidot
  • Auttajan henkinen jaksaminen

Johda ja tule johdetuksi

  • Vapaaehtoisten johtopaikan toiminnot
  • Vapepan viestitoiminta
TAPAHTUMA JÄRJESTETÄÄN YHDESSÄ MAANPUOLUSTUSKOULUTUKSEN (MPK) JA VAPEPA-VERKOSTON KANSSA.
ILMOITTAUTUMINEN 11.9.2022 MENNESSÄ JA LISÄTIEDOT: Ole valmis – varaudu! / HELA22 (mpk.fi)