Vellamo-harjoitus kehitti viranomaisten ja vapaaehtoisten välistä yhteistyötä

OIL SPILL -hankkeen pilottialueella Varsinais-Suomessa 4.–8.5.2021 järjestettyyn Vellamo-harjoitukseen osallistui viranomaisten lisäksi Vapepa-järjestöjen edustajia. Alueella toimii Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepan) Varsinais-Suomen yhteistyöryhmä, joka perustettiin Vapaaehtoiset öljyntorjunnassa -hankkeen (2014–2018) aikana. Ryhmä on ollut aktiivisesti toteuttamassa myös OIL SPILL -hankkeen toimintoja ja oli keskeinen osa Vellamo-harjoitusta.

 

Yhteistyöstä yhdessä tekemiseen

OIL SPILL -hankkeen yhtenä päätavoitteena on kehittää vapaaehtoisten ja viranomaisten välistä yhteistyötä. Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin valmiuspäällikkö Tommi Virtanen edusti tiistaina 4.5. ja keskiviikkona 5.5. harjoituksen viranomaisjohtoryhmässä vapaaehtoisjärjestöjä.

”Kolmannen sektorin osaamisen hyödyntäminen on eniten kiinni viranomaisen mielikuvituksesta ja ehkä uskalluksesta pyytää apua järjestöiltä. Tällainen harjoitus lisää viranomaisen tietoisuutta vapaaehtoisjärjestöjen suorituskyvystä, mikä rohkaisee viranomaisia hälyttämään vapaaehtoisia. Yhteistyöstä seuraava taso on yhdessä tekeminen, mikä edistyi Vellamossa ison harppauksen”, Virtanen kommentoi tavoitteen toteutumista tyytyväisenä.

Lauantain 8.5. johtopaikkaharjoituksesta vastanneet Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin valmiussuunnittelija Risto Paukku ja WWF:n pitkäaikainen vapaaehtoinen Petri Jaarto komppaavat Tommi Virtasta

”Viranomaiset ja vapaaehtoiset saivat lisää tietoa toistensa työskentelytavoista. Vapepa-toiminnan mahdollisuudet avautuivat viranomaisille huomattavasti aiempaa paremmin”, Paukku lisää.

Myös Jaarto sanoo harjoituksen syventäneen yhteistyötä ja osoittaneen viranomaisille vapaaehtoisten kyvyn toimia organisoidusti.

 

Oppia ja kehitystä koronatilanteesta huolimatta

Koronapandemia pakotti hankkeen kaikki tilaisuudet verkkoon, mutta se ei ole onneksi kokonaan estänyt niiden järjestämistä ja yhteistyötä. Varsinais-Suomen pelastuslaitos on aktiivisesti järjestänyt Vapepalle mahdollisuuksia harjoitella yhdessä. Kevään aikana on ollut kaksi karttaharjoitusta. Lisäksi Vapepa on esitellyt omaa toimintaansa ja tutustunut viranomaisten toimintaan etänä.

Risto Paukun mukaan Vellamo-harjoituksessa Vapepaa hyödynnettiin tehokkaammin kuin edellisissä harjoituksissa.

”Opin harjoituksesta sen, kuinka tärkeää on saada toiminnasta koko ajan ajantasaista tietoa ja miten vapaaehtoisia saadaan tällaisessa tilanteessa kontrolloitua koko prosessin ajan aina ilmoittautumisesta kotiutukseen asti.”

”Pääsimme syventämään toimintaa edellisten harjoitusten oppien pohjalta”, jatkaa Jaarto.

Hänelle harjoituksen parasta antia oli viestinnän harjoittelu ja eri organisaatioiden osaamisen hyödyntäminen öljyntorjunnassa.

Tommi Virtanen toimi yhdyshenkilönä vapaaehtoisten ja viranomaisten välillä.  Hänelle harjoitus opetti erityisesti sen, että pelastuslaitoksen johtokeskus ja vapaaehtoistoiminnan johtopaikka tarvitsevat yhteyshenkilön, jolla on laaja-alaista ymmärrystä toiminnasta.

”Johtamistason keskustelut koskien mm. jatkuvuuden hallintaa ja strategian valintaa olivat kehittäviä ja loivat yhdessä tekemisen kulttuuria”, hän toteaa.

Vellamon pääsuunnittelija Miikka Toivonen Varsinais-Suomen Pelastuslaitokselta pitää järjestöjen edustajan läsnäoloa pelastuslaitoksen tilannekeskuksessa tärkeänä myös tositilanteessa.

“Vellamon ansiosta osapuolet saivat paljon uutta oppia toistensa toiminnasta. Uskon, että tämä harjoitus avasi silmiä pelastuslaitoksella siten, että vapaaehtoisresursseja osataan hyödyntää suurissa onnettomuuksissa laajasti.”

 

Luottamuksen syntyminen vaatii aikaa ja avoimuutta

Jaarto muistuttaa, että luottamuksen syntyminen vie aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä.

”Suomessa WWF:n öljyntorjuntajoukkojen toimintaa on rakennettu 17 vuotta, jotta ollaan päästy tähän pisteeseen. Vapaaehtoisten omien organisaatioiden ja toiminnan pitää olla ensin uskottavalla pohjalla ennen kuin ne voidaan ottaa viranomaisten tueksi.”

Vapepa puolestaan perustettiin jo 1960-luvulla, joten kokemusta viranomaisten tukena toimimisesta on karttunut.

Kaikki kolme kannustavat järjestöjä avoimeen yhteistyöhön viranomaisten ja toistensa kanssa. OIL SPILL -hanke on tarjonnut tähän oivallisen mahdollisuuden.

*******

Tämä kirjoitus keskittyy vapaaehtoisten ja viranomaisten väliseen yhteistyöhön, mutta Vellamo-harjoituksen kansainvälinen ulottuvuus oli myös tärkeä. Ensimmäistä kertaa Varsinais-Suomen pelastuslaitos, ensimmäisenä alueellisena pelastuslaitoksena Suomessa, harjoitteli kansainvälistä avunpyyntöä ja Host Nation Support -mekanismia tällä tasolla. Miikka Toivosen mukaan harjoitus sujui hyvin myös tältä osin. Kaikki avunpyynnön vaiheet vietiin läpi onnistuneesti.

Teksti: Heta Hyvärinen, hankesuunnittelija, Suomen Punainen Risti