LähiTapiola Itä lahjoitti Vapepa Savo-Karjalan alueelle koulutusrahaa

Vapaaehtoinen pelastuspalvelun Savo-Karjalan alue saa LähiTapiola Idältä 15000 euron lahjoituksen vapaaehtoisten koulutukseen Savo-Karjalan alueella. Lahjoitus julkistettiin lauantaina 30.1. koronatilanteen vuoksi etäyhteyksin järjestetyn valmiusavauksen yhteydessä.

 

Järjestöjen hankerahoitusten ollessa parhaillaan muutoksessa LähiTapiola Idän lahjoitus mahdollistaa meille vapaaehtoisten kouluttamisen ja harjoittelun tehtäviinsä Savo-Karjalan alueella ilman, että joutuisimme keräämään vapaaehtoisilta osallistumismaksuja. Rahoitus antaa meille liikkumavaraa alueellisen hälytysvalmiuden kehittämiseen ja ylläpitämiseen, iloitsee Vapepan alueellisesta koordinaatiosta ja hallinnosta vastaava SPR Savo-Karjalan piirin valmiuspäällikkö Mika Korppinen.

Vapepa on vuonna 1964 perustettu 53 järjestön muodostama vapaaehtoisten auttajien verkosto, jossa kukin järjestö tarjoaa jäsentensä osaamista, henkilöstöään ja kalustoaan viranomaisten tueksi. Tukitehtäviä ovat tunnetuimpien maasto- ja taajamaetsintöjen lisäksi ensihuolto, henkinen tuki sekä muut viranomaisten määräämät tehtävät.

 

Tahdomme mottomme ”Juuret syvällä – elämänturva lähellä” mukaisesti vaikuttaa lähiyhteisöjemme arjen turvallisuuteen ja hyvinvointiin konkreettisesti. Lahjoituksella voimme osaltamme tukea laitehankintoja ja vapaaehtoisten auttajien koulutuksen säilymistä maksuttomana, sanoo LähiTapiola Idän hallituksen varapuheenjohtaja Mari Pykäläinen.

 

Lahjoitusrahat tulevat vakuutusyhtiön yhteiskuntavastuullisiin tekoihin perustetusta hallituksen käyttörahastosta. Lahjoitus Vapepalle on osa LähiTapiola Idän vuoden 2021 yhteiskuntavastuutoimintaa.

LähiTapiola Itä on paikallinen, alueeseensa sitoutunut, asiakasomistajiensa terveyttä, taloutta ja turvallisuutta tukeva elämänturvayhtiö, jonka juuret ovat 250 vuotta sitten vuonna 1771 Kesälahdella perustetussa paloapuyhdistyksessä.

 

Kiitos LähiTapiola Idälle saamastamme tuesta ja tunnustuksesta!