Vapaaehtoisten haku Suomen Punaisen Ristin evakuointiyksikön käyttöönottokoulutukseen Keski-Suomessa

Suomen Punaisen Ristin (SPR) Kalkun logistiikkakeskus on varustamassa alueellemme evakuointiyksikköä, joka lähtökohtaisesti sijoitetaan viranomaisvasteeseen, mutta on tietyin ehdoin myös järjestöverkoston vapaaehtoisten käytettävissä. Ensimmäinen EEC (Emergency Evacuation Center) -yksikkö sijoitetaan Keski-Suomen maakuntaan yhteistyössä Keski-Suomen pelastuslaitoksen kanssa. Toinen evakuointiyksikkö sijoitetaan mahdollisesti myöhemmin Etelä-Pohjanmaan alueelle.

Yksikön käyttötarkoitus on suuronnettomuuksiin sekä muihin onnettomuus- ja auttamistilanteisiin vastaaminen viranomaisten apuna. Yksikköä voidaan käyttää SPR Länsi-Suomen piirin toiminnanjohtajan tai valmiuspäällikön harkinnalla myös vapaaehtoisten harjoituksissa ja koulutuksissa, mutta aina siten että yksikkö voidaan muusta käytöstä huolimatta toimittaa onnettomuuspaikalle.

Evakuointiperäkärryjä toimitettaessa käydään läpi sisältö sekä koulutetaan piirin ja pelastuslaitoksen henkilökuntaa sekä vapaaehtoisia toimimaan yksikön kanssa. Ensimmäisessä vaiheessa haetaan enintään 10 vapaaehtoista eri puolilta Keski-Suomen maakuntaa käyttöönottokoulutukseen, joka toteutuu syksyllä 2020. Tarkoituksena on, että nämä vapaaehtoiset kouluttavat edelleen harjoitusten yhteydessä yksikön käyttöä muille vapaaehtoisryhmille, vastaavat yksikön kokoamisesta ja pakkaamisesta, kun yksikkö on vapaaehtoistoiminnassa sekä ovat tarvittaessa viranomaisen tukena yksikön käyttöönotossa onnettomuustilanteissa.

Käyttöönottokoulutukseen haetaan alla olevan hakulomakkeen kautta. Ensimmäisen vaiheen koulutukseen osallistujat valitaan lokakuussa, jonka aikana selviää myös tarkennukset koulutuksen ajankohdasta ja paikasta.

Hae mukaan EEC-yksikön käyttöönottokoulutukseen viimeistään perjantaina 2.10.2020 mennessä lomakkeella, osoitteessa https://www.lyyti.in/EECkayttoonottokoulutus.

Lisätietoja

Aki Valonen
Valmiuspäällikkö
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu / Suomen Punainen Risti
aki.valonen@redcross.fi
040 528 0902