Koronaepidemia otetaan Vapepa-toiminnassa vakavasti

Koronavirustilanne vaikuttaa myös Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintaan. Kevään kokoontumiset ja koulutukset perutaan tai hoidetaan etäyhteyksillä. Vapaaehtoiset osallistuvat hälytystehtäviin varotoimenpiteet huomioiden.

Koronavirustilanne näkyy Vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa erityisesti koulutus- ja harjoitustoiminnan muutoksina. Viruksen leviämisen hidastamiseksi Vapepa-järjestöt peruvat kaikki Vapepan yleisökurssit, vapaaehtoisten koulutukset ja muut tapaamiset, jotka eivät ole välttämättömiä hälytysryhmien varautumistehtävän kannalta.

Punainen Risti seuraa Vapepan koordinaatiojärjestönä jatkuvasti viranomaisten määräyksiä ja toiveita koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi ja hidastamiseksi. Toiminnassa noudatetaan Punaisen Ristin vapaaehtoistoiminnan ohjeistuksia.

Hälytysryhmät osallistuvat hälytystehtäviin normaalisti viranomaisen pyynnöstä, varotoimenpiteet huomioiden.

– Vapaaehtoisia on ohjeistettu muun muassa huolehtimaan käsihygieniasta sekä välttämään lähikontakteja ja matkustamista. Kuten tavallisestikin, vapaaehtoinen määrittelee aina itse, haluaako osallistua tehtävään. Jos vapaaehtoisella kuitenkin on vähänkään vilustumisen tai influenssan oireita tai hän kuuluu koronaviruksen riskiryhmiin, hän ei saa osallistua hälytyksille, toteaa Vapepa-toiminnan koordinaattori Arsi Veikkolainen Suomen Punaisesta Rististä.

– On tärkeää huolehtia siitä, että sekä vapaaehtoiset että autettavat pysyvät turvassa ja terveinä.

Kurssin järjestäjä tiedottaa peruuntumisesta

Koulutusten peruuntumisista ja siirtämisistä ilmoitetaan Vapepan tapahtumakalenterissa. Jos olet jo ilmoittautunut Vapepan perustason kurssille ja kurssi peruuntuu, kurssin järjestäjä on sinuun yhteydessä.

Monet kursseista siirretään eteenpäin ja ne järjestetään myöhemmin epidemiatilanteen rauhoituttua. Lisätietoa saat Vapepan jäsenjärjestöistä ja omasta paikallistoimikunnastasi.

Vapepan tapahtumakalenteri

Vapepan jäsenjärjestöt

Paikallistoimikuntien yhteystiedot

 

Kuvituskuva: Jussi Vierimaa / Suomen Punainen Risti