Valmiuspäällikön varautumispyyntö paikallistoimikunnille ja vapaaehtoisille 17.3.2020

Koronaviruksen etenemisen hallinta ja valmiuslain käyttöönotto aiheuttavat paikallisesti huolta, epätietoisuutta ja myös kasvavaa tarvetta todellisiin auttamistoimiin. Vapepan paikallistoimikunnat ovat koordinoidun ja johdetun auttamistoiminnan tärkeä osatekijä ja alueellisen tilannetiedon kerääminen on edellytys myös piirin tukitoimien suuntaamisessa ja priorisoimisessa.
Paikallistoimikuntien syksyllä perustetut sisäiset viestikanavat otetaan nyt käyttöön piirin tilannetiedon keräämiseksi.
Paikallistoimikuntien kaikkia hälytysryhmiä ja vapaaehtoisia  pyydetään aktiivisesti havainnoimaan ja raportoimaan oman lähialueensa hiljaisista signaaleista, eli yleisestä ilmapiiristä ja ennen kaikkea avun tarvitsijoista sekä pyydetyistä ja toteutetuista tukitehtävistä päivittäin tai aina tarvittaessa tai havaittaessa.
Paikallinen tilannetieto lähetetään alueellisen WhatsApp-ryhmän, sähköpostin tai puhelimen kautta paikallistoimikunnan luottamushenkilöille.
Paikallistoimikunnan luottamushenkilöt vastaavat oman toimikuntansa alueen tilannetiedon kokoamisesta ja raportoinnista piiriin.
Piirin tilannekeskus pitää yllä tilannekuvaa ja tarvittaessa käynnistää alueellisia tukitoimia myös työntekijöiden avulla.
Paikallistoimikuntien ja Vapepa-valmiusryhmien maakunnalliset teams-etäkokoukset aiheesta pidetään tällä viikolla. Tästä lisätiedot ja ohjeet lähipäivinä.
Vetoan koko Länsi-Suomen piirin Vapepa-verkoston jokaiseen vapaaehtoiseen liittymään yhteiseen ponnistukseen yhteiskunnan kriittisten toimintojen ylläpitämiseksi. Kaikkia toimijoita tarvitaan nyt heikoimmissa asemissa olevien lähimmäisten auttamiseksi ja toimimaan viranomaisten tukena yhdessä, yhdessä rintamassa, johdetusti ja organisoidusti.
Aki Valonen
Valmiuspäällikkö
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, Vapepa
Suomen Punainen Risti, Länsi-Suomen piiri