Kun kadonnutta ei löydy, etsintä jatkuu vapaaehtoisen ajatuksissa

Heli Herna, kuva Suomen Punainen Risti / Joonas Brandt

Kadonneen etsinnät päättyvät Vapepa-tehtävissä useimmiten etsittävän löytymiseen. Kun etsittävää ei löydykään, omaisten tuska on valtava. Kadonneen kohtalo jää usein painamaan myös vapaaehtoisen etsijän mieltä.

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu auttaa poliisia noin 180 etsinnässä joka vuosi. Valtaosassa etsinnöistä kadonnut löytyy, mutta poliisi joutuu vuosittain keskeyttämään muutamia etsintöjä tuloksettomina.

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun vapaaehtoinen Heli Herna on ollut mukana useissa kymmenissä etsinnöissä maastoetsijänä, koiranohjaajana ja vapaaehtoisten johtajana.

Hälytys tehtävään voi tulla milloin vain: kesken työpäivän, viikonloppuna, aamulla tai yöllä.

– Kun saan Vapepan valmiuspäivystäjältä tehtävän tiedot ja poliisin numeron, soitan ensimmäiseksi poliisille ja kysyn valmistautumisen kannalta tarpeelliset tiedot tilanteesta ja viranomaisten jo suorittamista etsinnöistä. Siitä lähtien asia alkaa pyöriä mielessä ja katselen karttaa suunnitellen etsintöjä, Herna kertoo.

– Etsintää edeltävä aika menee usein miettiessä sitä, mitä tehdään ja miten etsijät saadaan tehokkaimmin käyttöön.

Kun viimeinenkin kivi on käännetty

Poliisi päättää aina siitä, milloin etsintöjä jatketaan ja milloin tuloksettomat etsinnät on keskeytettävä.

– Keskeyttäminen riippuu aina tilanteesta ja siitä, onko toiveita hengissä löytymisestä. Jos tilanne on akuutti ja vaikka lapsi kateissa, etsintöjä ei yleensä keskeytetä yöksikään, Herna toteaa.

– Keskeytyspäätös on aina vaikea ja vaikka poliisi tekee päätöksen, usein hän haluaa siitä keskustella myös Vapepan johdon kanssa.

Vaikka etsijäjoukko lähtee kotiin ja johtopaikka hiljenee, vapaaehtoisen mielessä hälytystilanne voi jatkua vielä pitkään.

– Kyllä se jää askarruttamaan, Herna myöntää. – Sitä jää miettimään, olisinko voinut tehdä jotain toisin tai jäikö jotain tekemättä. Jos etsittävä on lapsi, on se minulle tilanteista pahin, kuten varmasti monelle muullekin äidille.

Tilanne päätökseen

Punaisen Ristin psykososiaalisen tuen suunnittelijan Tuula Luoman mukaan vapaaehtoisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää saada tilanne päätökseen. Varsinkin silloin, kun katoaminen näkyy mediassa, omaan arkeen palaaminen voi olla vaikeaa. Näkyvä tarina antaa tapahtumalle kasvot.

– Jos huomaa, että etsintöjen päätyttyä ei osaa päästää irti ja vaikkapa omat iltalenkit suuntautuvat kerran toisensa jälkeen etsintäalueelle, on hyvä miettiä, onko käsitellyt asiaa tarpeeksi. Voi miettiä, mikä asiassa kosketti eniten, Luoma pohtii.

– Myös itsetuntemus on tärkeää: into kantaa pitkälle, mutta tehtävällä ei ole tarkoitus aiheuttaa vahinkoa itselleen. Jos tehtävä on liian lähellä omaa elämäntilannetta tai oma elämä ei ole tasapainossa, tehtävästä voi hyvin kieltäytyä. Ettei tule auttajasyndroomaa ja ajatusta siitä, että yksin minä voin pelastaa koko maailman.

Hälytystilanteen jälkeen tehtävään osallistuneille vapaaehtoisille pyritään järjestämään purkukeskustelu, jossa jokainen kertoo omasta roolistaan ja tuntemuksistaan muille. Keskustelut ovat tärkeitä, sillä vaitiolovelvollisuuden takia tapahtumista ei voi jutella esimerkiksi kaverin kanssa kotona.

”Se auttaa, kun on tehnyt parhaansa”

Jos kadonnut löytyy Vapepan työn jo päätyttyä, poliisi ottaa usein Vapepa-johtajaan yhteyttä ja kertoo löytöpaikan. Yhdessä käydään vielä kerran läpi, miten etsinnöissä onnistuttiin ja olisiko jotain voitu tehdä toisin.

Heli Herna kertoo tilanteen ratkettua lopputuloksen aina omille etsijöilleen. Varsinkin löytöpaikkaa lähimpänä etsineille on tärkeää tietää, löytyikö kadonnut omalta etsintäalueelta vai sen ulkopuolelta.

Kun Vapepa-johtaja Herna palaa kotiin hälytystehtävän jälkeen, heti ovella odottavat omat koirat. Koirien hoitaminen ja ulkoiluttaminen auttavat palaamaan takaisin omaan arkeen. Herna käy kokemuksiaan yleisellä tasolla läpi myös tuttujen Vapepa-johtajien ja ohjaamiensa vapaaehtoisten kanssa.

– Se auttaa, kun miettii, että tein siinä tilanteessa parhaani.

 

Kuva: Suomen Punainen Risti / Joonas Brandt