Lieksassa harjoiteltiin kadonneen etsintää

Harjoituksen lähtötilanne: Kaksi moottoroitua varjoliidintä oli perjantai-iltana törmännyt Lieksassa toisiinsa. Silminnäkijän hätäkeskukselle tekemän ilmoituksensa mukaan lentäjät olivat pudonneet jonnekin Viekin lentokentän maastoon. Poliisi antoi lentäjien etsinnän Vapepan hoidettavaksi.

Etsintäharjoituksen käskynanto käynnissä (kuva: Mika Korppinen)

Etsintäharjoituksen käskynanto käynnissä (kuva: Mika Korppinen)

Vapepan Lieksan alueen johto- ja hälytysryhmät kokoontuivat perjantaina 2.9. klo 17.20 Lieksan ABC:llä ja koko joukko oli koossa klo 18.00 Viekin lentokentällä vahvennettuna Uimaharjusta saapuneella etsintäryhmällä ja Joensuusta tulleella koirapartiolla. Johto- ja huoltopaikka perustettiin Viekin lentokentän laidalla sijaitsevalle laavulle.

Etsintämaaston todettiin olevan lentokentän pohjoispuolella haasteellista lukuisten harjujen ja alueen halkaisevan jyrkkärantaisen ja mutkikkaan Viekijoen vuoksi. Lisäksi alueen tiestö oli paikoitellen huonossa kunnossa runsaiden sateiden jäljiltä. Harjoitushetkellä säänhaltijat kuitenkin suosivat etsijöitä hajottaen pilvirintaman etsintämaaston yltä.

Vapepa-johtaja saa autopartiolta tiedon liitovarjon löytymisestä (kuva: Mika Korppinen)

Vapepa-johtaja saa autopartiolta tiedon liitovarjon löytymisestä (kuva: Mika Korppinen)

Vapepa-johtaja jakoi alueen kolmeen etsintälohkoon ja etsintä käynnistettiin autopartioiden voimin. Kun autopartio 2 löysi varjoliitimen reitiltään puusta, saatiin myös koirapartio jäljille. Tehtävältä palanneet etsintäpartiot raportoivat tutkimansa alueen johtajalle ja huolsivat itsensä herkullisten leipien, makkaran ja itseleivottujen munkkien äärellä ennen palaamistaan uudelle tehtävälle maastoon. Pelastuskoira Tarmo löysi viimein toisen lentäjistä Viekijoen pohjoispuolelta klo 21.11. hyväkuntoisena.

Löytyneeltä lentäjältä saatujen näköhavaintojen perusteella toisen lentäjän etsinnät päätettiin keskittää joen eteläpuolelle. Alueelle lähettiin kaksi partiota haravoimaan maastoa lohkon päistä vasten toisiaan. Pimeässä ja peitteisessä maastossa toinen partioista käveli ensin ohi n. 20m päästä etsitystä, mutta löysi hänet kuitenkin klo 22.48 hyväkuntoisena.

Tarmo on löytänyt kadonneen lentäjän hyväkuntoisena pimeästä korvesta (kuva: Minna Piiroinen)

Tarmo on löytänyt kadonneen lentäjän hyväkuntoisena pimeästä korvesta (kuva: Minna Piiroinen)

Maalihenkilöidenkin aika oli kulunut ilmeisesti leppoisasti kuulaassa syysilmassa jälkimmäisenä löytyneet päästessä vielä ihailemaan aivan vierestä tallustelleen karhun toimia. Etsintäjoukko ja maalihenkilöt kokoontuivat johto- ja huoltopaikalle huoltamaan itsensä sekä tehtävän purkua varten. Joukko pääsi tyytyväisenä kotimatkalle puolenyön maissa.


Tehtävän aikana tehtyjä havaintoja:
-Varaparistot ja -lamput tulevat märässä ja pimeässä syysyössä tarpeeseen.
-GPS on suureksi avuksi kartan ja kompassin rinnalla pidettäessä suuntaa pimeässä maastossa.
-Koirien tutkapannoista voisi olla suuri apu seurattaessa johtopaikalla etsintä- ja koirapartioiden liikkeitä maastossa.
-Mutkikas joki peitteisine maastoineen tarjoaa haastetta etsintäpartioille, jolloin koirapartioita ei ole koskaan liikaa.


Kuvia harjoituksesta:

Vapepan johto- ja huoltopaikka (kuva: Mika Korppinen)

Vapepan johto- ja huoltopaikka (kuva: Mika Korppinen)

Vapepa-johtaja ja sihteeri päivittävät tilannetta (kuva: Mika Korppinen)

Vapepa-johtaja ja sihteeri päivittävät tilannetta (kuva: Mika Korppinen)

Autopartio saa tehtävän Vapepa-johtajalta (kuva: Mika Korppinen)

Autopartio saa tehtävän Vapepa-johtajalta (kuva: Mika Korppinen)

Vapepa-johtaja saa tietoja autopartiolta maastosta (kuva: Mika Korppinen)

Vapepa-johtaja saa tietoja autopartiolta maastosta (kuva: Mika Korppinen)

Tilannekuvaa johtopaikalta (kuva: Mika Korppinen)

Tilannekuvaa johtopaikalta (kuva: Mika Korppinen)

Tilannekuvaa etsintäpartioiden osalta (kuva: Mika Korppinen)

Tilannekuvaa etsintäpartioiden osalta (kuva: Mika Korppinen)