”Tätä on Vapepa” -ilta 7.7.2016 Sumiaisissa

Sumiaisten veteraanipirtille kokoontui 7.7.2016 torstaina 19 tärkeästä, viranomaisia tukevasta toiminnasta kiinnostunutta henkilöä. Aluksi käytiin läpi yleistä asiaa Vapaaehtoisesta pelastuspalvelusta. Sitten lyhyesti maastoetsinnän perusteita ja vastuuasioita. 

Pikakoulutuksen jälkeen harjoiteltiin käytännössä lähituntumaharavointia. Hyviä, tarkkoja havaintoja etsintäryhmät tekivätkin! Etsitty henkilö löydettiin reilun tunnin tiukan, mutta tarkan haravoinnin jälkeen maastosta.

Keiteleen rannassa saimme illan aikana tauolla nauttia nokipannukahvit ja käristemakkaraa.

Monet kiitokset kaikille innokkaille osanottajille ja järjestelyistä vastanneille!

Vapepa

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on 52 järjestön verkosto, jonka hälytysryhmät tukevat viranomaisia onnettomuuksissa ja muissa kriisitilanteissa. Useimmiten Vapepa hälytetään kadonneen ihmisen etsintään, mutta vapaaehtoisia tarvitaan myös esimerkiksi antamaan henkistä tukea, ohjaamaan liikennettä ja auttamaan evakuoinneissa.

Vapepa-järjestöt toimivat yhdessä, jotta jokaisen järjestön osaaminen pystytään hälytystilanteessa hyödyntämään hädässä olevan ihmisen auttamiseksi. Hälytystilanteessa Vapepalaiset johtavat omaa toimintaansa.

Vapepan toimintaan voi tulla mukaan jokainen, joka haluaa auttaa muita käytännön läheisellä tavalla. Vapepan jäsenjärjestöt järjestävät koulutuksen kaikille vapaaehtoisille.

Tervetuloa mukaan toimintaan!
https://vapepa.fi 
https://www.facebook.com/vapepa.keskisuomi 

Jari Kiviniemi
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu
Ääneseudun paikallistoimikunta