Tule mukaan BIGPEPA-pelastuspalveluleirille!

BIGPEPA-leiri kutsuu taas lapsia, nuoria ja nuorenmielisiä elämänsä matkalle. Matkaan pääsee niin leiriläiseksi kuin henkilökuntaankin.

Bigpepa on Punaisen Ristin Satakunnan piirin järjestämä pelastuspalveluleiri 14.- 18.6.2016 Meri-Porissa. Leirin kantavat teemat ovat pelastuspalvelu ja Punainen Risti. Leirillä lapset ja nuoret oppivat tärkeitä kansalaistaitoja, kuten ensiapua ja ryhmässä toimimista sekä saavat käytännössä harjoitella vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintaa, esimerkiksi kadonneen etsintää.

Bigpepa koostuu neljästä alaleiristä, joihin leiriläiset jakautuvat ikänsä perusteella. Nuorimmat leiriläiset ovat 7-vuotiaita ja vanhimmat yli 16-vuotiaita. Vanhimmille leiriläisille leiri pyritään järjestämään kansainvälisenä leirinä eli mukaan kutsutaan leiriläisiä eri Punaisen Ristin kansallisista yhdistyksistä.

Jokainen alaleiri muodostaa oman pienen telttakylän alueelle. Alaleirien ohjelmiin sisältyy mm. ensiapua, suunnistusta, pelastuskoiria, maastoetsintää, alkusammutusta, savusukellusta, askartelua, pelejä, tikkupullaa ja paljon muuta.

Yhteinen ohjelma muodostuu leirin avajaisista, ensimmäisen illan yhteistapahtumasta, leirikisoista, joka aamuisesta ”aamujutskasta” josta kukin leiri vuorollaan on vastuussa, leirin kruunaavasta viimeisen illan tapahtumasta ja leirin loppuessa (aina aivan liian pian!) leiripäättäjäisistä.

Jos olet jo yli-ikäinen leiriläiseksi, voit hakea mukaan monipuolisiin henkilökuntatehtäviin. Henkilökuntaa tarvitaan mm. ohjaajan, tiedotuksen, huollon, terveydenhuollon ja muonituksen tehtäviin.

Ilmoittaudu leiriläiseksi

Täytä hakemus ja tule mukaan henkilökuntaan